DGD lopettaa

 

DGD. Vasemmalta: Karoliina Laukola, Kosti Uusi-Kartano, Lauri Palonen ja Mia Skön. Kuva: Daria Gatska.

Vuodesta 2014 keikkaillut bändini DGD (aluksi nimeltään Dead Girl Diamonds) on lopettanut toimintansa. Syynä minusta lähteneeseen lopetuspäätökseen oli liian vähäinen yhteinen aika. Koin, että emme pystyneet tekemään keikkoja, harjoittelemaan ja sovittamaan kappaleita riittävällä intensiteetillä. Musiikkimme olisi vaatinut enemmän sulattelu- ja kehittelyaikaa,  ja minä muusikkona tarvitsen enemmän vuorovaikutusta muiden soittajien kanssa biisintekoprosessissa kuin tällä kokoonpanolla oli mahdollista. DGD:n soittokemiat olivat kuitenkin kohdallaan ihan ensimmäisistä treeneistä lähtien. Myöskään näkemyksellisiä ristiriitoja musiikin suhteen ei ilmennyt missään vaiheessa.  Yhteistyömme alkoi Dead Girl Diamondsin ”I’m Going To Stop Killing And Start Giving Birth” -levystä. Levyn tekeminen kesti  kahdeksan vuotta omalta osaltani, mutta sain äänitysten loppuvaiheessa kielisoittajat Uusi-Kartanon ja Palosen mukaan.  Levyn avausraita ”War Bonnet” äänitettiin yhteistyössä. Laukola, jonka kanssa olen soittanut vuodesta 2004 lähtien, oli ollut mukana rumpalina jo muissakin ”I’m Going to…” levyn kappaleissa. Edellämainittu 2015 julkaistu debyyttilevymme keräsi Mesenaatin joukkorahoituksen 300 kappaleen vinyylipainokselle , samoin toinen levymme ”Lapsesi kädestä” (2018), joka esityskielen ja sitä myötä myös yhtyeen nimen muuttuessa oli myös eräänlainen debyytti. Onnistuneiden joukkorahoituskampanjoiden lisäksi vuoden 2014 Tuusniemen Tussurockiin huipentunut minikiertue ”222” oli bändin uran kohokohtia, niin kuin myös hauskat musiikkivideokuvaukset, joista minun mieleeni ovat vahvimmin jääneet Tarmo Thorströmin kanssa tehdyt ”I’m Going To Stop Killing And Start Giving Birth” ja ”Another Girl Done Gone” -musiikkivideot, unohtamatta Kyösti Lahden ohjaamaa, bunkkerimaisessa, hylätyssä talossa ja sen ympäröivässä metsässä kuvattua ”Lapsesi kädestä” -videota.

DGD (2014-2018):

Lauri Palonen, kitara
Kosti Uusi-Kartano, basso
Karoliina Laukola, rummut ja laulu
Mia Skön, laulu, kitara ja koskettimet