Turkulainen rock-trio Pienet koira julkaisi kolmisen viikkoa sitten Joko mennään?! -nimisen albuminsa digitaalisena. 12-tuumainen vinyyli tuli ulos jo hieman aiemmin bändin omin avuin. Levymerkkini Digmeup antoi väylän digitaaliselle julkaisulle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen julkaissut musiikkia, jonka tekemisessä en ole ollut mukana. Kivaa, että pääsee auttamaan hyvän musiikin leviämistä näinkin!
Levyä voi kuunnella esimerkiksi Spotifyssa.